June 30, 2009
Jees,
tiedottamisen jutut on jäänyt mulle jotenkin erityisen hyvin alitajuntaan, vaikken nyt tuntien sisältöä muistiinpanojani syvemmin muistakaan.
Huomaan että osaan nämä asiat, koska tiedottaminen ja ne kaikki tiedostamani pikkuseikat stressaavat minua erityisesti omissa projekteissa tällä hetkellä.
Muistiinpanoissani on hyviä juttuja etenkin lehdistötiedotustilaisuudesta – sen perusteista ja yksityiskohdista.
Lisäksi ulkoisen ja sisäisen tiedottamisen tuomat mahdollisuudet ja uhat imagon kannalta ovat hyvässä muistissa.
June 30, 2009
MO
Pikkasen jo muistikin noilta päiviltä hatartuu, mutta eipä niissä ihmeellistä muistettavaa olekaan. Vaihtelevan kokonaisella kokoonpanolla puimme Siinan, Raisan, Tanjan ja Kimmon kanssa mitä Saarijoki meidän mielestämme markkinoinnin kannalta tarvitsisi tässä kilpailuyhteiskunnassa. Oli ainakin erittäin hauskaa ja opettavaista. Action-ryhmä tarttui kyllä erittäin aktiivisesti toimeen ja aloimme suoltamaan tekstiä heti tiedostoon ja samalla jäsentelimme sen järkeväksi täydennettäväksi kokonaisuudeksi. Opin Siinalta myös wordin käytöstä, mikä on aina plussaa, vaikka kuitenkin seuraavan kerran kun ko. ohjelmaa pitää todenteolla käyttää niin menee siihen toimintojen etsimiseen ja käytön ihmettelemiseen taas se vartti jos pari-kolme-kuuskin.
Markkinointisuunnitelmastamme tuli mielestäni hyvä, vaikka se nyt olikin maalaisjärjellä tehty.
Aamupäivän markkinointiteemaiset teoriat toimivat hyvänä pohjustuksella ja sieltä pystyi nostamaan esiin seikkoja joita hyödynsimme Saarijoen suunnitelmassa.
March 25, 2009
Tiedotteen tekemistä harjoiteltiin kaksi päivää Outi Katajarinteen johdolla 9.-10.3.2009. Harjoitukset olivat paikallaan ja oli mukava huomata että pitkälletiivistetty kirjoitustyylini oli omiaan tiedotteisiin.
Hyvä tiedote vastaa kysymyksiin:
-kuka, ketkä asiaan liittyvät?
-Mitä – lakuun tiivistetään pääasia
-Missä – missä tapahtuu, mihin vaikuttaa
-Milloin – tarkat ajat tapahtumalle ja tapahtuneelle
-Miksi – taustoittaa uutista
-Mitä siitä seuraa – mitkä ovat tapahtuman ja tilanteen seuraukset
-Kuka antaa lisätietoja
Yksi omalle kohalle uponnut knoppi oli että esim sähköpostia kun lähetetään niin ei pistetä otsikoksi “organisaatio xxxx tiedottaa:..” vaan tiedotteen otsikko.
March 18, 2009
Hän tuottaa kulttuuria
Kulttuurituottajan tiedotuslakiasiaa
Kulttuurituottajana saatat joutua tiedottajan ankeisiin ja hikisiin saappaisiin tuon tuosta, ja silloin on hyvä pitää mielessä koulussa oppimasi lakipykälät! Ai ei ole ollut lakipykälistä asiaa? No nyt on! Meitä kulttuurituottajia mahdollisesti tiedotusurallamme koskevat lait ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621-693/1999), hallintolaki (6.6.2003/434), yhteistoimintalainsäädäntö, painovapauslaki (1/1919), henkilötietolaki (523/99) sekä tekijänoikeuslainsäädäntö. Aloitetaanpa asiaan syventyminen.
Jos päädyt kunnalle töihin, niin on syytä tarkastella lähemmin Lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta sekä hallintolakia. Lain mukaan jokaisella on oikeus saada ilmaiseksi, nimettömänä ja ilman käyttötarkoituksen selvittämistä, tietoja viranomaisen julkisista asiakirjoista, elleivät ne ole erikseen salatuiksi säädettyjä. Asiakirjalla tarkoitetaan miltei kaikkea mahdollista mediaa minkä viranomainen on tuottanut tai saanut vastaan. Lakiin kuuluu, että viranomainen avustaa tiedonetsijää. Lisäksi viranomaisen tulee tuottaa toimintaansa selvittäviä dokumentteja.
Hallintolaki säätää mm. asiakirjoista tiedottamisesta ja tiedotustavasta. Yhteistoimintalainsäädännön pohjana on työnantajien ja työntekijöiden tiedonkulun varmistaminen. Työnantajan tulee tiedottaa säännöllisesti yrityksen tunnusluvuista ja kehitysnäkymistä alaisilleen. Tämä koskee kaikkien alojen työyhteisöjä Suomessa.
Painovoiman lain lisäksi kulttuurituottajan työelämässä saattaa vaikuttaa painovapauslaki. Tämä ei suinkaan tarkoita kilomääräistä henkilökohtaisen painon lakiasetusta, vaan tekstin painon vapautta koskevaa lakia. Julkaistujen painotuotteiden sisällöstä on vastuu päätoimittajalla, jonka tulisi toimia journalistiliiton ja sitä kautta julkisen sanan neuvoston eettisten ohjeiden mukaan.
Tuottajan työssä tullee esitellyistä laeista eniten esille tekijänoikeutta koskeva lainsäädäntö. Tekijänoikeudet on teoksen tekijällä, joka on aina henkilö. Teos lasketaan teokseksi kun se on täyttänyt teokseksi laskemisen kriteerit. Kriteerit ovat lyhykäisyydessään, että teos on teos jos siinä heijastuu tekijän persoonallisuus.
February 17, 2009
Jumala antaa ja Jumala ottaa. Ryhmä Action sai arvalla Mika Saarikosken ja puolisonsa keramiikkapajan markkinointisuunnitelma-asiakkaikseen. Se oli hyvä. Mikalla oli tarvetta markkinointisuunnitelmalle, hän oli erittäin miellyttävä henkilö ja hyvällä asenteella tekemässä yhteistyötä. Vierailun jälkeen olimme kaikki (team Action) innoissamme. Itse olisin halunnut jo alkaa tekemään enemmän kuin meidän tarkoituksenamme tällä kursilla on.
Ei ihme että mun netti on alkanu lataan saatanan nopeesti…tuli 40e lasku 8M/1M netistä. Koko syksyn ollu 2M ja 22e… No ei täs. Maksetaan nöyränä.
February 12, 2009
Myyntipäivä oli menestys.

Myynnin perusvaiheistus sisälsi paljon asioita, joita oli hyvä ymmärtää ja sisäistää. Etenkin myyntineuvotteluihin valmistautuminen oli hyödyllinen listaus. Toinen erinomainen jutunjuuri oli tapahtuman tuotteistamisprosessi.
Opin luennolla paljon ja erittäin hyödyllisiä asioita. En yhtään ihmettele että myynti löytyy teemana uudesta OPSista.
Nyt kun on oma, ensimmäinen, isompi tapahtuma tulossa, niin huomaan että sen kautta ajatteleminen on ensiluokkainen oppimisen tuki!
Päivän dancehall listaus:
http://www.youtube.com/watch?v=LaQHXzMaiiM
http://www.youtube.com/watch?v=8YsJRAPssEU
http://www.youtube.com/watch?v=HQn51c
http://www.youtube.com/watch?v=znRZCpAsal0
“this year me haffi be the winner, cos me na come a yard without the yout dem dinner. I’m in a money-making mood cyaa touch the ends without mi dogs dem food”
ANJAI!
February 10, 2009
Niin, maanantaina oli markkinointiluento.
Koko päivän oli hyviä ja kiinnostavia juttuja, joista nyt eniten jäi mieleen sponsorointi-osio. Oli omalle kohdalle hyvä oikeen laittaa paperille, että mikä on kohdeyleisö, millasilla firmoilla on sama tai osittain sama ja semmosta. Aika monet asiat tuntuvat olevan jotenkin maalaisjärkisiä, mutta on todella hyvä selkeyttää kokonaiskuvaa.
Fiilis juttu oli kyl ku Kimmo tagas mut blogii <3 NOW I’M FAMOUS!
Tällä pohjalla, mitä itel nyt on, tuntuu kyllä se Fiskarsin tyypeille markkinointisuunnitelman tekeminen melko pelottavalta ja amatööritouhulta. Mutta sen näkee sit kun se on käsillä.
Ihme juttu miten toiki et jotku heittää vähä läppää, nii sit tulee Mikalta joku puolustuskommentti eikai siin ny mitää hätää ollu kellää, ja kuten sanottu, oli se iha jees.
Nojoo.
February 5, 2009
Eilen oli siis johdantoa markkinointiin ja Mikan luento.
Oli kyl aika perus. Lueskelin tota Hannele “Tyttö sinä olet tähti”/”miss blog 2009″ Rantaman tilitystä hyväksyvästi nyökäillen. Itse odotin että jossain vaiheessa olis kalvolta pamahtanu “Markkinointi on lisäarvontuotantoa” tai jotain tyylii “B2B and B2C marketing”, mut ehkä ne tulee perjantaina.
Vaikka Mika onkin ehkä aika kujalla ja hänel on melko erikoinen tyyli puhua, nii oli siin nyt jotain asiaakin. Ei välttämättä mitään uutta, mutta jotain asiaakin. Esim. että kannattaa hyödyntää lehtijutut mahdollisuuksien mukaan. Oli niitä sitte 50 tai 150, ei luvuilla oo mulle niin väliä. Lisäks toi visualisointi, jenkkihömppä… nii siit ei ny muuta varmaan kannata sanoo, ku että onhan se tietysti totta että jos ajattelee jotain asiaa kiivaasti, ja haluaa sitä lujaa, niin sitä tiedostavasti ja tiedostamattaan pyrkii toteuttamaan. Mutta ei siin mitää taikasääntöjä tai joogaa tarvita. Tottakai kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa kunhan haluaa sitä tarpeeks. No mystery.
Kari kirjoitti
Palautetta voi myös antaa ja yritän vaikuttaa ainakin omalta osaltani
sisältöihin, jotta tarjonta olisi sitä mitä toivotte. Tosin isossa porukassa on
vaikea kaikkia tyydyttää, mutta yritetään.
Mitä tosta tuli mieleen, on että millasia halpoja keinoja on saada ylipäätään julkisuutta tapahtumalle. Tietenki, kuten Hanneleki sanoi, pitää olla kekseliäs ja luova. Kyl mä luulen et kaikilla on maalaisjärjellä kaikki perus markkinointikanavat tiedostettu, eli päänsysäinen markkinointilaatikko luotu. Mut se vois olla kiva et katottais menetelmiä ajatella ton laatikon ulkopuolelle. Ihana, ontuva, englannista suomeksi käännetty vertaukseni <3 No ehk toi on liika tapahtumakohtanen juttu, ettei voi sillai ajatella että sitä vois olla tunneilla. Tiettyä juttua kannattaa markkinoida tietyllä lailla.
Mä oon tekemässä Rap-reggae-ska -henkistä festivaalia Vaasaan kesällä (10.-11.7) jota meinataan markkinoida tietty flaikuilla ja julisteilla oikeissa mestoissa, mut myös esim syvallapelissa.com , fi-reggae.com ja tapahtumasivustoilla. Lisäks meidän ainoo ns.tempaus on lähtee provinssiin RapApple asuntoautolla ja järkyttävil kaapeilla. Tämän lisäks kaikkia ideoita otetaan vastaan, arvon lukijat, joita ei varmaan Karin lisäks oo. Tai tuskin hänkään jaksaa näin epätyyliin nakuteltua paskaa lukea kovin pitkälle.
Kiitos, Amen, Acapulco, Buenos Aires.
February 2, 2009
Rennosti
Rannalla
Rinttaamas

We Africans will fight, if necessary and we know that we shall win, as we are confident in the victory of good over evil